maanantai 25. helmikuuta 2013
Provinssiaallinen
mailapeli nimeltään jääkiekko on kohtuullisen iso laji Suomessa. Se saa tukea
sekä hallien että sponsoreiden muodossa, ja fanikatsomo rakastaa sitä ilman
ehtoja. Satunnaisten MM-voittojen osuessa kohdalle lajia rakastaa vielä isompi
joukko. (Siis noin kerran vuosituhannessa; ainakin tämän hetkisten tilastojen
valossa.)
Tämä kuluva kiekkokausi tulee ja menee. Viiden vuoden päästä kauden mestaria ja muita tapahtumia ei muista kuin vannoutunein hokkifriikki ja hänkin vain pusertamalla kipeästä paikasta.
Juuri nyt kansa (siis media -> julkinen ja some) kohisee kuitenkin jääkiekkoväkivallasta. Eikä aivan syyttäkään. Syksyllä kolhittiin miestä ja sitten puitiin mahdollista valmentajien käskyttämisen olemassaoloa kuin filosofi Descartes ikään: Ajattelen - siis olen. Lopuksi syylliset lyötiin rautoihin ja uhrit nostettiin marttyyrisairasvuoteelle. Jaa, valmentajat taisivat saada synninpäästön sentään.
Aivan oikein; totuuskomissio on puhunut ryhdikkäästi ja pulinat pois.
Ja kuin jotakin vuodenkierron salaista symmetriaa noudattaen tapahtui viime viikonloppuna taas parikin kohtalokasta taklausta, joita sittemmin on veivattu hidastuskuvina joka paikassa ja ainakin YouTubessa. Suosikkilehteni HS julkaisi sunnuntaina puolen sivun kokoisen kuvan (mikä on tietenkin aika pieni koko näin tabloidaikakautena!) tillin tallin talutetusta jääkiekkoikoni Ville Peltosesta. Jos tämä kuva ei kertonut kaikkea oleellista päivän teemasta sekä avannut silmiä, niin ei mikään. Peltosen silmät olivat auki , mutta katsoivat tyhjyyteen.
SM- liigan pelaajayhdistyksen toiminnanjohtaja Jarmo Saarela arvioi tämän kauden aikana tulevan normaalit kuutisenkymmentä aivotärähdystä. Määrä on pysynyt aika vakioisena viimeisen viiden vuoden ajan. Omassa blogipostauksessaan 8.2.2013 (http://www.sjry.fi/node/340) hän listasi neljän kohdan ohjelman, jolla aivovammat voitaisiin saada liigassa kuriin.
Väkivalta on tuomittavaa, ja juhlapuheissa tähän ei tulekaan soraääniä. Vaikka kyse olisikin yhden yksilön hetkellisestä väärästä tilannearviosta, ei väkivaltaa puolusta mikään. Oli taklaus puhdas ja sääntökirjan mukainen tahi ei, lopputulos tilanteesta oli surkea. Kivut, säryt ja vammat ovat todellisia.
No. Samaisessa suosikkilehdessäni oli referoitu myös toisen kiekkolegendan, Rami Raato Summasen lohkaisua tilanteen jälkeen. Kaukana oli se joviaali hulluttelija, joka soitti ilmapystiä pukuhuoneessa voittoisan Ruotsi-Suomi -matsin jälkeen Globenissa keväällä 1995. (Vai soittiko? Kuka näitä enää muistaa?)
Sunnuntaiaamiaislehteni mukaan Summasen suusta pörähti:
Tämä kuluva kiekkokausi tulee ja menee. Viiden vuoden päästä kauden mestaria ja muita tapahtumia ei muista kuin vannoutunein hokkifriikki ja hänkin vain pusertamalla kipeästä paikasta.
Juuri nyt kansa (siis media -> julkinen ja some) kohisee kuitenkin jääkiekkoväkivallasta. Eikä aivan syyttäkään. Syksyllä kolhittiin miestä ja sitten puitiin mahdollista valmentajien käskyttämisen olemassaoloa kuin filosofi Descartes ikään: Ajattelen - siis olen. Lopuksi syylliset lyötiin rautoihin ja uhrit nostettiin marttyyrisairasvuoteelle. Jaa, valmentajat taisivat saada synninpäästön sentään.
Aivan oikein; totuuskomissio on puhunut ryhdikkäästi ja pulinat pois.
Ja kuin jotakin vuodenkierron salaista symmetriaa noudattaen tapahtui viime viikonloppuna taas parikin kohtalokasta taklausta, joita sittemmin on veivattu hidastuskuvina joka paikassa ja ainakin YouTubessa. Suosikkilehteni HS julkaisi sunnuntaina puolen sivun kokoisen kuvan (mikä on tietenkin aika pieni koko näin tabloidaikakautena!) tillin tallin talutetusta jääkiekkoikoni Ville Peltosesta. Jos tämä kuva ei kertonut kaikkea oleellista päivän teemasta sekä avannut silmiä, niin ei mikään. Peltosen silmät olivat auki , mutta katsoivat tyhjyyteen.
SM- liigan pelaajayhdistyksen toiminnanjohtaja Jarmo Saarela arvioi tämän kauden aikana tulevan normaalit kuutisenkymmentä aivotärähdystä. Määrä on pysynyt aika vakioisena viimeisen viiden vuoden ajan. Omassa blogipostauksessaan 8.2.2013 (http://www.sjry.fi/node/340) hän listasi neljän kohdan ohjelman, jolla aivovammat voitaisiin saada liigassa kuriin.
Väkivalta on tuomittavaa, ja juhlapuheissa tähän ei tulekaan soraääniä. Vaikka kyse olisikin yhden yksilön hetkellisestä väärästä tilannearviosta, ei väkivaltaa puolusta mikään. Oli taklaus puhdas ja sääntökirjan mukainen tahi ei, lopputulos tilanteesta oli surkea. Kivut, säryt ja vammat ovat todellisia.
No. Samaisessa suosikkilehdessäni oli referoitu myös toisen kiekkolegendan, Rami Raato Summasen lohkaisua tilanteen jälkeen. Kaukana oli se joviaali hulluttelija, joka soitti ilmapystiä pukuhuoneessa voittoisan Ruotsi-Suomi -matsin jälkeen Globenissa keväällä 1995. (Vai soittiko? Kuka näitä enää muistaa?)
Sunnuntaiaamiaislehteni mukaan Summasen suusta pörähti:
"Jumalauta, saat pataan vielä. V-n pelle. Lämsä, sä oot ihan mieshuora, s-na."
Miten kenenkään suusta voi päästä mitään tuonkaltaista tekstiä? Jos koodeista kerran puhutaan jääkiekossa, niin mikä on näiden pukuherrojen käytöskoodi ja sivistys siellä kaukalon turvallisemmalla puolella? Missä muussa työpaikassa työntekijä saa päästellä kollegalleen tuollaisia sanoja? En oikein keksi kovin montaa työpaikkaa. (Lisäksi lausunto näyttäisi sisältävän sekä uhkailua että kunnianloukkausta.)
Yhtään ei auttanut Tami Statement Tammisen Facebook-kommentti tapahtuneen jälkeen:
"Ystäväni ja arvostamani kolleega Rami on TV:n mukaan ottanut "lämpöä" Nordenskiöldinkadulla - tuttu tunne; voiko olla "winning coach" ilman tunteenpaloa!!!??"
Lausunnossa on oma järkensä, mutta nostettuna yksittäiseksi kannanotoksi tämän jutun yhteyteen se vain pahentaa tilannetta.
Kipin kapin lapset pois tällaisten miesten arvomaailmasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti