sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
22
Anteeksi, kuka Agricola?
Aku Akka -lehdessä 14/2013 on palkintotehtävä, jossa lukijoiden tehtävä on tutkia, miten muutama lentävä lause kuuluu oikeasti. Pähkinät ovat tyyliä "Alussa olivat suo, kuokka ja Ankka." 'Ankka'-sana on tarkoitus siis korvata alkuperäisellä, oikealla sanalla.
Toimitus mainostaa kisaansa Mikael Agricolan ja suomen kielen päivällä ratsastaen.
Päällisin puolin tuollainen kilpailu on oikeinkin hyvä. Se tuo esille jokaisen (!) yleissivistykseen kuuluvia lauseenpätkiä. Käytännössä siinä käy kuitenkin näin:
Lauseita tuntematon muksu kysyy a) vanhemmaltaan b) Googlelta oikean vastauksen. Ehkä jopa päinvastaisessa järjestyksessä. (Ilman 'Ankka'-sanaa sain itse tuohon 11 600 osumaa 0.21:ssa sekunnissa.)
Optimisti uskoo hänen tämän jälkeen tietävän oikean lauseen. Realisti sanoo: ei tiedä. Tieto on nykyään vain tuollaisia kertakäyttönäkymiä, jotka hyödynnetään ja sitten unohdetaan. Tieto ei tee enää pesää sen etsijän mieleen, joten olemme jota kuinkin päässeet 80-luvun peruskoulu-uudistajien intomielisen puuhailun ytimeen: tietoa osataan etsiä ja hyödyntää, mutta kenelläkään ei ole sitä itsellään hallussa. Tieto muuttuu itseisarvoksi, jota vain siirretään paikasta toiseen.
Sitten kysymys onkin vain hyväksynnästä: tämä on 2000-lukua, näin se kuuluu ollakin.
MITÄÄN SELLAISTA, MITÄ EI OLE KOSKAAN OMISTANUTKAAN, EI VOI IKÄVÖIDÄ.
Yleissivistys jää parissakymmenessä vuodessa harvain herkuksi. Pahoin pelkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti